Elämänkertojen kirjoituskilpailun tuloksena vuonna 1994 syntyi Mika Siimeksen toimittama kirja Eläköön mies. Miehet kirjoittivat oman elämänkertansa, niin elämän huippuhetket kuin aallonpohjatkin tulevat kuvatuiksi. He pohtivat hyvän miehen mallia ja suhdettaan vanhempiinsa ja naisiin.

Kirjaan on koottu eri ikäisten miesten kertomuksia. Useimmilla on maalaislapsuus, joka on ollut varsin köyhää ja työntäyteistä. Ansiotyöhön kodin ulkopuolelle he ovat lähteneet heti kansalaiskoulun jälkeen, vain muutama on suorittanut keskikouluopintoja.

Useimpien elämää on sotkenut alkoholin kasvanut kulutus. Sen vuoksi työsuhteet ovat usein päättyneet lyhyeen ja ihmissuhteet ovat kariutuneet. Kirjoittajille on yhteistä myös ahdistuksen purkaminen kirjoittamalla.

Jokaisellahan meistä on oma tarinansa kerrottavanaan.