Aina joskus tulee aika luopua ja tunnustaa omat rajansa.

Tänään olen myynyt viimeisen akvaarioni ja kaikki loput yli 100 kalaa.

Aikani ja voimavarani eivät enää riittäneet altaan asianmukaiseen hoitoon. Onneksi minulla on muitakin harrastuksia.

Luen paljon kirjoja ja vain harvoin kohdalleni on sattunut kirjaa, jonka olen jättänyt kesken. Tänään tapahtui tämäkin.
Panu Rajala:  Lasinkirkas, hullunrohkea on kirja Aila Meriluodon  elämästä ja runoudesta. Kirjan teksti on yksinkertaisesti liian "tieteellistä" minun ymmärrettäväkseni.

Valitsin luettavakseni Kaius Niemen kirjan Helena Rannan elämästä. Helena Ranta on oikeushammaslääkäri. Hän toiminut myös useissa kansainvälisissä tehtävissä mm. tutkimassa sotatoimialueilla kuolleita,  tsunamin ja Estonian uhreja.
Kirja on mielenkiintoinen ja kerronta sujuvaa.